http://www.diaktutkii.fi/ Diak Tutkii -sivuston blogin ja etusivun muutosten RSS-syöte Mon, 6 Feb 2012 15:54:14 GMT fi http://www.diaktutkii.fi/ Tutkimuksella syrjäytymistä vastaan Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak, www.diak.fi) tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta koostuu kahdesta toiminnosta. Yksiköiden palvelutiimit tuottavat työelämää välittömästi palvelevia koulutus- ja kehittämispalveluita. Diakin kolmen tutkimusohjelman tutkimuksellisen kehittämisen kohteina ovat yleisemmin kirkon, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä järjestöjen syrjäytymisen vastainen työ ja näiden yhteys ihmisen arkeen. Diakin hankkeeisiin pääset tutustumaan täällä>>>> Diakin uutiskirje Diaktori 3/2011 on ilmestynyt 16.9.2011 Ajankohtaista Diakin tutkimus- ja kehittämishankkeissa syntyy paljon uutta tietoa. Äskettäin valmistuneet mm. diakoniatyön arkea ja päihdehuoltoa valottavat tutkimukset Lue lisää>>> Kansainvälinen seminaari: Faith-based Social Action in Combating Marginalisation, Helsinki, 17.-18.11.2011Lue lisää >>> FinSERN1. - Suomen ensimmäinen yhteiskunnallisten yritysten tutkimuskonferenssi 16.-17.11.2011 FinSERN 1. konferenssiin toivomme esityksiä yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvistä tutkimuksista. Tutkimukset voivat olla sekä yliopistojen ja korkeakoulujen jatko-opintoihin tai lopputöihin liittyviä että eri kehittämishankkeissa syntyneiden käytäntöjen ja kokemusten raportointia. Lue Lisää >>> Sosiaalisen pääoman mittari ammattikorkeakoulujen käyttöön CDS-hankkeessa kehitetty sosiaalisen pääoman mittari kartoittaa opiskelijoiden luottamusta, osallistumismahdollisuuksia ja voimavaroja. Lue lisää >> mittari suomeksi >>>, mittari ruotsiksi >>> , mittari englanniksi >>> Etusivu http://www.diaktutkii.fi/ http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=96 Kadotetut Helsingin Sanomat uutisoi 1.2. Pekka Myrskylän (2012) tutkimuksen 32 500 nuoresta, jotka eivät ole rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi ja ovat kadonneet kaikkien tilastojen ulkopuolelle. Myrskylä nimeää nämä nuoret syrjäytyneiksi, koska he ovat työvoiman ja opiskelun ulkopuolella, eikä heillä ole peruskoulun jälkeistä koulutusta. Syrjäytymisen hän määrittelee ”laveaksi ilmiöksi, jolla tarkoitetaan usein laajaa psyykkis-aineellista ongelmakokonaisuutta, henkistä putoamista yhteiskunnan normaalien käytäntöjen ulkopuolelle tai erilaisia päihderiippuvuuksia ja rikollisuuden muotoja”. Syrjäytyminen -sanan käyttö tuntuu turhan yksioikoiselta, koska kirjoittaja toteaa ettei ole tiedossa keitä nämä syrjäytyneet nuoret ovat ja mitä he tekevät. Myös muista syistä voidaan joutua tilastojen ulkopuolelle. Esitarkastusvaiheessa olevassa väitöskirjassani olen tutkinut perusturvan aukkopaikkoja ja väliinputoamiskokemuksia. Vuonna 2007 keräsin kirjoituksia valikoiduissa lehdissä ja Internet-sivuilla julkaistulla kirjoituspyynnöllä. Sain kaikkiaan 194 kirjoitusta erilaisista elämäntilanteista, tuen tarpeista, tuen hakuun liittyvistä ongelmista ja tuen epäämisen seurauksista. Aineisto oli rikas ja mahdollisti monenlaisten ongelmakohtien paikallistamisen. Pääsääntöisesti kirjoittajat kuvasivat tilanteita, joissa perusturvan tarve oli ilmeinen, mutta pyrkimyksistä huolimatta sitä ei ollut mahdollista saada. Myrskylän esiin tuomien syrjäytyneiden nuorten lisäksi aineistostani löytyi muitakin tilastojen ulkopuolelle jääviä ryhmiä. Työttömyys oli keskeinen tekijä matkalla tilastojen ulkopuolelle, mutta taustat olivat moninaiset. Nuoret kirjoittajat jäivät työmarkkinatuen ulkopuolelle työkyvyttömyyden tai työkyvyn heikentymisen vuoksi (Määttä 2011, Kuntoutus-lehti 1/2011). Osalta opinnot olivat jääneet kesken, osa ei ollut päässyt opiskelemaan lainkaan. Työmarkkinatuki evättiin, koska he olivat kieltäytyneet työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Usein osallistuminen ei ollut mahdollista mielenterveydellisten syiden vuoksi. Työkyvyttömyyttä ei kuitenkaan ollut kartoitettu eikä diagnosoitu, minkä vuoksi sitä ei ollut virallisesti olemassa. Näin ollen perusteet työmarkkinatuen epäämiselle olivat lainmukaiset. Kun työmarkkinatukea ei myönnetty, henkilö katosi tilastoista. Työkyvyttömyys pudottaa tilastoista myös vanhempia henkilöitä. Huolimatta useista lääkärikontakteista ja aktiivisesta hakeutumisesta kuntoutuksiin, osa ei saa työkyvyttömyyden todentavaa B-lausuntoa tai lääkärin lausuntoa ei hyväksytä etuuden perustaksi. Kielteisen päätöksen saaneilla on vaihtoehtona siirtyä työttömäksi työnhakijaksi, mikä saattaa johtaa karenssiin ja työmarkkinatuen ulkopuolelle samoista syistä kuin nuoremmillakin. Työkyvyttömyys muodostaa esteen työn vastaanottamiselle tai muihin aktivointitoimenpiteisiin osallistumiselle, mutta sitä ei huomioida, koska työkyvyttömyyttä ei ole virallisesti todennettu. Parisuhteessa elävät työmarkkinatukea hakevat työkyvyttömät - kuten myös työkykyiset työttömät - joutuvat tarveharkinnan piiriin. Niin avo- kuin aviopuolisonkin tulot saattavat aiheuttaa esteen työmarkkinatuen myöntämiselle. Kun työttömän puoliso tienaa yli 3022 € kuukaudessa, työtön menettää oikeutensa työmarkkinatukeen. Hän jää puolisonsa elätettäväksi (Määttä & Laine 2010). Tarveharkinnan kohdentuminen on vahvasti sukupuolittunutta. Työmarkkinatuen tarveharkinnan kohteeksi joutuneista noin 70 % on naisia. Ne, joiden tuki jää tarveharkinnan vuoksi saamatta tai jotka jättävät tuen kokonaan hakematta, jäävät myös tilastojen tavoittamattomiin. Mikäli edellä mainituissa tilanteissa elävät henkilöt päätyvät turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen, eivät tilastoihin ei päädy sen enempää tietoja. Toimeentulotuen määräytymiseen vaikuttaa tuen hakijan ja (kaikkien) perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot ja (realisoitavissa oleva) omaisuus. Niissä tapauksissa, joissa työmarkkinatuki evätään puolison tulojen perusteella, ei myöskään toimeentulotukeen yleensä synny oikeutta. Kielteisen päätöksen saaneita toimeentulotuen hakijoita ei tilastoida minnekään. Myrskylän tutkimus avasi tärkeän keskustelun. Vaikka se keskittyi "syrjäytyneisiin" nuoriin, se nosti esiin myös muita oleellisia kysymyksiä. Määrällisillä keinoilla saatavat tulokset saavat ongelman esiin, mutta laadullista tutkimusta tarvitaan, jotta saadaan tarkempaa tietoa esimerkiksi tästä ja muista tilastoista kadonneiden joukoista. Perusturvan aukkopaikoissa riittää selvitettävää. Anne Määttä anne.maatta@diak.fi Viitatut artikkelit: Myrskylä, Pekka (2012) Hukassa –Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? Määttä, Anne & Laine, Terhi (2010) Kun parisuhde köyhdyttää. Tarveharkinta naisen elämässä. Määttä, Anne (2011) Työkyvytön vai työtön? Työkyvyttömyydestä aiheutuva sosiaaliturvan väliinputoaminen elämänkaaren eri vaiheissa. Blogi http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=96 Mon, 6 Feb 2012 15:54:14 GMT http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=95 Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa järjestettiin 29.11.–1.12.2011 kansainvälinen konsultaatio, joka vaati valtioita ja niiden hallituksia voimakkaisiin toimenpiteisiin kastisyrjinnän lopettamiseksi. Tuhansia vuosia vanhan kastijärjestelmän pahnanpohjimmaisia ovat noin 260 miljoonaa dalitia eli kastitonta, joita pidetään syntyperänsä takia saastaisina ja koskettamattomina. Konsultaation pääjärjestäjä oli Kansainvälinen dalitien solidaarisuusverkosto (International Dalit Solidarity Network – IDSN) ja sen tarkoituksena oli tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja strategioita, joilla hallitukset, kansalaisyhteiskunta sekä kansalliset ja kansainväliset instituutiot voivat ehkäistä kastisyrjintää. Sen julkilausuma Global Call & Declaration for Action to End Caste Discrimination on julkaistu IDSN:n verkkosivulla (www.idsn.org). Konsultaatiossa oli vähän yli sata osanottajaa. He edustivat Nepalin hallitusta, Nepalin, Bangladeshin ja Intian ihmisoikeusinstituutioita, Yhdistyneitä Kansakuntia (YK), Kansainvälistä työjärjestöä (ILO), Nepalissa toimivia edustustoja, Euroopan Unionia, useita kansainvälisiä järjestöjä (esim. Kirkkojen maailmanneuvosto, Luterilainen maailmanliitto, Amnesty International, Asian Human Rights Commission), kansainvälisiä kehitysjärjestöjä ja tutkijoita, sekä Nepalin, Intian, Bangladeshin, Pakistanin, Sri Lankan, Japanin ja Jemenin dalitien sekä sorrettujen kastivähemmistöjen puolestapuhujina toimivien järjestöjen edustajia sekä edustajat kuudesta eurooppalaisesta dalitien solidaarisuusverkostosta. Kuuluin viimeiseen kategoriaan suomalaisen Dalitien solidaarisuusverkoston edustajana. Konsultaatio järjestettiin Euroopan Unionilta saadulla rahoituksella. Koskettamattomuuden harjoittaminen on rikos Intiassa ja sen naapurimaissa Nepalissa, Bangladeshissa, Pakistanissa ja Sri Lankassa, mutta lainsäädäntöä ei juuri valvota. Esimerkiksi Intian kylistä 28 prosenttia on sellaisia, joissa dalit ei voi saastaisuutensa takia astua poliisiasemalle. Kastisyrjintä kiellettiin 1950 voimaan tulleessa Intian perustuslaissa, jonka keskeinen laatija oli oikeusministeri Bhimrao Ambedkar (1891–1956), dalitperheeseen syntynyt ja ulkomailla laajan koulutuksen saanut valtiomies ja filosofi. Ambedkar on edelleen hajanaisen dalitien ihmisoikeusliikkeen ainoa yhdistävä voimatekijä. Käytännössä kastimaiden lainsäädäntö tunnustaa kastit. Valtiot antavat alhaisen kastinimen ja halveksittuun kastiyhteisöön kuulumisen perusteella erityistukia, sosiaaliavustuksia, koulutuspaikkoja ja valtion virkoja. Intiassa näitä etuja saavat vain hindulaisuuteen, sikheihin ja buddhalaisuuteen lukeutuvat. Muslimeille ja kristityille daliteille ja muiden alhaisten kastien edustajille erivapauksia ei myönnetä. Kastisyrjinnän laajuus on ”Intian parhaiten pidetty salaisuus”, kuten sen otsikoi tunnettu aikakauslehti National Geographic. Kastisyrjintä myös leviää maahanmuuton myötä. Iso-Britanniassa maahan muuttaneiden eteläaasialaisten keskuudessa tehty tutkimus osoitti, että yli 80 prosenttia vastaajista oli tehnyt havaintoja kastisyrjinnästä. Vielä enemmän oli niitä, jotka eivät tienneet Iso-Britannian lainsäädännön suojelevan syrjinnältä. Suuren yleisön tietämättömyys on haaste dalitien ihmisoikeusliikkeelle. Toukokuussa 2011 suomalaisten keskuudessa tehty kyselytutkimus (YouGov) osoitti, että kolme neljästä suomalaisesta ymmärtää, mistä kastisyrjinnässä on kyse, mutta vain seitsemän prosenttia vastaajista tuntee käsitteen dalit. Muutamat suuret kansalaisyhteiskuntatoimijat ovat muistuttaneet ongelman polttavuudesta palkitsemalla dalit-liikkeen johtajia. Marraskuun lopulla 2011 Ashok Bharti, dalit-järjestöjen kokoajaksi perustetun National Confederation of Dalit Organisations -keskusjärjestön johtaja, vastaanotti Berliinissä maailmanlaajan humanitaarista apua tekevän CARE-järjestön tunnustuspalkinnon (CARE Millenium Award). Lokakuussa 2010 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puhui Intian parlamentissa viitaten Ambedkariin ja hänen merkitykseensä. ”Uskomme, että kun maat ja kulttuurit panevat syrjään vanhat tapansa ja asenteensa, jotka pitävät ihmisiä erillään, ja kun tunnustamme yhteisen ihmisyytemme, voimme alkaa toteuttaa yhteisiä toiveitamme”, Obama sanoi. Kastisyrjinnän kieltoa ei ole kuitenkaan yrityksistä huolimatta onnistuttu saamaan kansainvälisiin sopimuksiin. Dalitien ihmisoikeusjärjestöt yrittivät läpimurtoa jo vuonna 2001 YK:n rasisminvastaisessa maailmankonferenssissa Etelä-Afrikan Durbanissa, mutta tulos jäi laihaksi. Genevessä 2009 pidettyyn seurantakonferenssiin mennessä dalitit olivat saaneet lisää tukijoita, esimerkiksi suuret kansainväliset kirkkoliitot Kirkkojen maailmanneuvoston ja Luterilaisen maailmanliiton, mutta kokous kuivahti kokoon Lähi-Idän kysymyksiin. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay on asettanut oman arvovaltansa kastisyrjinnän vastaiseen taisteluun. Hän kehottaa YK:n ihmisoikeusneuvostoa ja maailman valtioita edistämään työhön ja syntyperään liittyvän syrjinnän poistamiseksi laadittua periaateohjelmaa. ”On tullut aika hävittää häpeällinen kasti. Orjuus ja apartheid näyttivät myös ylittämättömiltä muureilta, mutta ne on hävitetty. Me voimme ja meidän pitää repiä alas myös kastimuurit”, hän sanoi vetoomuksessaan 2009. Navi Pillay on toistanut viestiään myös tämän jälkeen. Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppani Nepal on ottanut kastisyrjinnän vastaisessa taistelussa eräänlaisen johtoaseman. Sisällissodasta toipuvassa maassa lainsäädäntö turvaa dalit-yhteisöille erikseen määriteltyjä oikeuksia. Maan hallituksessa on dalit-ministereitä ja tärkeään valtionhallinnon uudistamiskomiteaan nimitettiin joulukuun 2011 alussa dalit-jäsen. Tänä vuonna säädettiin myös uusi laki, joka tekee koskettamattomuuden harjoittamisesta rangaistavan teon. Valtion kykyä huolehtia uusien lakien täytäntöönpanosta ei ole vielä testattu. Kathmandun konsultaatiossa Nepalin ulkoministeri Narayan Kaji Shrestha vakuutti maansa hallituksen sitoutuneen kastisyrjinnän vastaiseen kamppailuun. Hän esitti kutsun muiden kastimaiden hallituksille ajamaan Nepalin rinnalla kastisyrjinnän lopettamista maailmanlaajuisesti. Suomella on Nepalissa hyvä maine ihmisoikeusasioissa. Joulukuun alussa 2011 Nepalissa vieraillut kehitysministeri Heidi Hautala teki tervehdyskäynnin myös dalit-kylään. Vastaavat ulkomaisten ministerien vierailut dalit-yhteisöissä ovat olleet harvinaisia. Etelä-Aasian kastimaat ovat tunnettuja katastrofeistaan. Vuoden 2004 tsunamin sekä toistuvien suurtulvien yhteydessä on selvitetty, että katastrofiapu ei saavuta dalit-kylien asukkaita. Avustusjärjestöille laadituissa ohjeissa korostetaan, että apu on vietävä perille dalit-yhteisöihin suoraan ilman välikäsiä. Kastisyrjintä on sitkeää eikä se ole aina näkyvää. Ulkomaalaiset kastimaissa toimivat saattavat tietämättömyyttään tukea kastisyrjintää. Yritystoimintaa kastimaissa tekevien tueksi laaditut Ambedkar Principles ja Caste Discrimination Check ovat saatavilla kehitysmaissa tehtävää liiketoimintaa tukevan Finnpartnershipin tietopankissa. Konsultaation ainoa kiista koski tavoitetta. Toiset tavoittelevat koko kastilaitoksen hävittämistä, toiset tyytyvät kastisyrjinnän lopettamiseen. Mikko Malkavaara Kirjoittaja on Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja ja Dalitien solidaarisuusverkoston puheenjohtaja, joka osallistui 29.11.–1.12.2011 Kathmandussa pidettyyn kastisyrjinnän vastaiseen kansainväliseen konsultaatioon. Blogi http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=95 Fri, 27 Jan 2012 13:16:49 GMT http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=94 Arkipäiväinen elämä muodostuu lukemattomista neuvottelutilanteista. On ratkaistava erilaisia pulmia: kuka hakee lapsen tarhasta, mitä televisio-ohjelmaa katsotaan, mihin mennään kesälomalla ja kaikkea sellaista. Yhdessä asioista neuvotellen ja kaikkia kuunnellen päästään eteenpäin.Usein neuvotteluissa sovelletaan konsensus-periaatetta. Se tarkoittaa, että päätöstä tehtäessä enemmistö ei päätä kaikkea pelkästään oman mielensä mukaan. Vähemmistönkin toiveet ja näkemykset koetetaan sisällyttää tehtävään päätökseen. Vaikka enemmistö perheen tietokoneen käyttäjistä haluaisi käyttää kaiken liikenevän ajan pelaamiseen, vähemmistönkin tarpeet roikkua facebookissa tai tehdä jotakin työksi kutsuttua toimintaa tietokoneella on otettava huomioon. Konsensuspolitiikkaa on koetettu harjoittaa myös kirkossa ihan sen alkuhämäristä alkaen. Tulokset eivät ole olleet kehuttavia. Kirkon historia on jatkuvan jakautumisen ja pirstoutumisen historiaa. Uusia kirkkoja on syntynyt ja syntyy koko ajan kuin sieniä sateella. Oma luterilainen kirkkommekin on syntynyt sen tähden, että konsensushakuisissa neuvotteluissa ei päästy tyydyttävään lopputulokseen roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Kirkollisen konsensuspolitiikan vaikeus liittyy siihen, että uskonasioissa on hankala tehdä kompromissejä. Se mikä yhdelle on käytännöllinen pikkuasia, on toiselle sielun pelastuksen ehto. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että Raamatulla voi perustella melkein mitä tahansa, teologit ovat mestareita tekemään asioista monimutkaisia, ja se paljon puhuttu Jumalan sanaan sidottu omatunto tuntuu puhuvan eri ihmisille eri tavoin. Lähtökohdat konsensushakuiselle päätöksenteolle ovat siis vähintäänkin haastavat. Rautarouvana tunnettu Englannin entinen pääministeri Margaret Thatcher sanoi kerran: ”Jos Jeesuksen opetuslapset olisivat tavoitelleet konsensusta, niin evankeliumi olisi kyllä jäänyt levittämättä.” Tokaisussa on oma viisautensa. Konsensusperiaate kirkollisessa päätöksenteossa johtaa liian usein pilalle vesittyneisiin kompromissipäätöksiin tai siihen, että päätöksenteko venyy vuosikymmenien mittaiseksi. Tämä on ikävää, mutta ehkä tämä hinta on maksettava, jotta moniääninen porukka pysyisi yhteisellä tiellä. Blogi http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=94 Wed, 21 Dec 2011 12:32:00 GMT http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=93 Minulla on edessäni omena. Jos olisin lehtorin toimessa, niin ehkä joku opiskelija olisi tuonut sen, mutta nyt sen tie tutkijan pöydälleni kulki kaupan kassan kautta. Omena edustaa minulle ennen muuta hyvän tiedon puun hedelmää. Ei, en istu Eedenissä, vaan siitä hieman pohjoiseen, kolmen tutkijan yhteisessä työhuoneessa. Mutta mistäpä sellaisen hyvän tiedon lähteen löytäisin. Googlesta ei ainakaan vielä löydy tietolähdettä, jossa lukisi hyvän tiedon puu. Sellaiset neuraaliverkotkin ovat kesken, jotka arvioisivat tiedon painoarvoa sen etsijälle. Sellaista voisi arvottaa hyväksi tiedoksi. Se punastelee, vaikka en tietääkseni ole puhunut sille hollantia. Toiselta puolen se on valkoinen. Arpia ei näy, punainen ja valkoinen ovat sopeutuneet samaan omenaan. Tässä on jotain historian havinaa? Se, että omenassani on punainen ja valkoinen puoli ei tee siitä ominaisuuksiensa kautta enempää tai vähempää omenaa, vaan ne muodostavat yhdessä juuri tämän hedelmän. Voiko tästä näkökulmasta päästä hyvän tiedon lähteille tarkastelemaan sosiaalisia ilmiötä kokonaisuutena? Sosiaalisen elämän monimuotoisuutta ja kokonaisuutta on vaikea tai jopa mahdoton tarkastella holistisesti etääntymättä arjesta. Erilaisten näkökulmien suhteen voisi tarkastella ”aukkoja”, kuten von Tööpel Vanhalan tulkitsemana Tuntemattoman sotilaan kuuluisassa sitaatissa. Sosiaalityön osallistavassa ja kollektiivisessa tiedonmuodostuksessa toimijoina pidetään kaikkia tutkimuksessa mukana olevia, myös asiakkaita. Kysymystä voisi määritellä uudelleen: kenen näkökulma on jäänyt huomiotta? Tällainen osallistava tiedonmuodostus haastaa kuitenkin sosiaalityön professiosta nousevan valta-aseman. Se voi kääntyä itseään vastaan. Tutkimusta rajattaessa sille määritellään tulokulma eli näkökulma: minkä tai kenen näkökulmasta ilmiötä tarkastellaan. Omenastakin voi katsella punaista tai valkoista puolta erikseen. Erona näkökulman ja tutkimuksen välillä on se, että jälkimmäisessä se valitaan useimmin tietoisesti. Hyvän tiedon lähteille pääsy edellyttää tällaista rajausta. Ajatuksena on usein että mitä lähemmäksi päästään ilmiötä, sitä parempaa siitä saatava tieto on. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Myös sillä on merkitystä hyvän tiedon kannalta, kuka on tutkija ja kuka tai mikä on kohde. Yk:n kansainvälisen vammaisten vuoden 2004 teema: Nothing about us, without us, on yhä ajankohtainen. Teema näyttää hakeva muotoaan Suomessa sosiaalitutkimuksen agendalla. Itse määrittelisin asian siten, että mikä on kysymys jos vastaus on kokemustutkija. Olen tässä konstruoinut omenalle annettuja ja antamiani merkityksiä. Omenalle on myös konkreettinen vastineensa reaalimaailmassa. Konkreettisimpana muistan sen kansakoulun joululahjasta, paperipussista jossa oli rusinoiden ja piparin lisäksi omena. Tuohon aikaan tuontihedelmien tulli oli korkea, mutta jouluksi valtio ja kunta halusivat tarjota lapsille omenia. Silloin vallitseva tuontitullipolitiikka on selvinnyt minulle paljon myöhemmin, mutta omenapuun hedelmällä on ollut siis lahjankin arvo. Nykyäänkin omena torjuu medikalisaatiota; omena päivässä pitää lääkärin loitolla. - Ja tutkijankin töissä. Jos on uskomista tietolähteisiin, niin omenasta saa vitamiinien ja kivennäisaineiden lisäksi muun muassa arvokkaita ravintokuituja ja flavonoideja. Kuorikerroksen punaiset väriaineet ja sisuksen kversetiini toimivat tehokkaina antioksidantteina ehkäisten useiden sairauksien syntyä. Ja miksi emme uskoisi. Uskonhan myös tulevaan vuoteen 2012, olkoon se meille kaikille hedelmällinen! Blogi http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=93 Mon, 12 Dec 2011 11:29:00 GMT http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=92 Henkilökohtainen on poliittista – poliittinen on henkilökohtaista Syksyn aikana olen kokenut kolme vahvaa taide-elämystä, joissa taitelijat tuovat esille epätasa-arvoisen yhteiskunnan ja maailman ongelmia. Taiteilijat puhuvat niistä asioista, jotka poliitikot jättävät sanomatta tai jotka jäävät aivan liian vähälle huomiolle poliittisissa puheissa ja teoissa aikana jolloin yhteiskuntapolitiikka muuttuu helposti talouspolitiikaksi. Taitelijat nostavat esiin syrjäytettyjen ja marginaalissa elävien ääntä. Istanbulin biennaali Syksyinen pidennetty viikonloppumatka yhdessä ystävieni kanssa kohdistui Turkkiin. Jo Suomessa olimme päättäneet tutustua meneillään olevaan Istanbulin biennaaliin. Istanbulissa kansainvälistä nykytaidetta esiintuova biennaali on perustettu vuonna 1987. Tänä vuonna 12. näyttelyn otsikkona oli Nimetön (Untitled). Nimi yhdistää erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka koetaan henkilökohtaisesti. Sanoman voi kiteyttää myös seuraavasti: henkilökohtainen on poliittista ja poliittinen on henkilökohtaista. Näyttelynä Nimetön on kannanotto todellisuuteen ja sen tulkintaan. Tapahtumille annetut merkitykset vaihtuvat ajan ja paikan kontekstissa. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta. Valokuvat, videot, tila-, kuva- ja ääniteokset toivat katsojan silmien eteen tämän konstruktionistisesta asetelmasta tutun näkökulman. Koin teokset kysymyksinä. Millaiseksi muodostuu ihmisen identiteetti paperittomana, passittomana, näkymättämättömänä ja kotimaastaan paossa elävänä? Voisiko historian kirjoittaa toisin, jos näkökulmaksi otettaisiin ihmisten kokemukset eikä valtaeliitin teot? Eikö ihmiskunta opi aiemmista vihan, väkivallan ja sotien seurauksista? Näyttely puhui ihmisarvosta ja puolusti rauhaa nostamalla esiin brutaaleja tapahtumia ja ihmisoikeusloukkauksia. Le Havre Aki Kaurismäen elokuva Le Havre kuvaa eleettömän voimakkaasti, kuinka ranskalaiseen merenrantakaupunkiin pakolaiseksi ajautunut nuori Idrissa-poika saa suojaa Marcel-nimiseltä mieheltä. Kaurismaiseen tapaan tehosteet ovat poissa ja katsojan eteen avautuu kohtaamisten sarja, jossa toisella puolella on jopa väkivaltaisia piirteitä saava virkavalta ja toisella puolella laitakaupungin yhteisö, jossa pidetään toisista huolta. Kokemusmaailmassani Le Havre ikään kuin jatkaa sitä nimettömän teemaa, jonka Bosporin salmen rannan biennaali aloitti. Kaurismäki puhuu globaaleista ongelmista pienen ihmisen silmin. Elokuvassa Idrissa saa turvaa ja välttyy väkivallalta, mutta miten käy todellisessa elämässä niille lapsille, jotka pakenevat passittomana oman kotimaansa poliittisia ongelmia. Homo! Kansallisteatterissa Helsingissä menee tällä hetkellä Pirkko Saision käsikirjoittama ja ohjaama Homo! –näytelmä. Se nostaa näyttämölle yhä vielä suomalaisessa yhteiskunnassa hämmästyttävän kipeän aiheen, homoseksuaalisuuden. Yhtenä päähenkilönä on erehdyttävästi yhtä tämän hetken ministeriä muistuttava poliitikko Hillevi, joka ei voi välttää kosketusta homoseksuaalisuuteen, kun häneen kotiinsa pelastettu nuori Moritz onkin homo. Hillevi käy muun muassa keskustelua omatuntonsa kanssa, vaikka pitääkin totuuden torvena Raamatun sanaa. Näytelmässä on kohtaus, jossa kuvataan ja muistutetaan homoseksuaalien marginaalisesta asemasta eri aikoina ja erilaisissa yhteiskuntamuodoissa. Näytelmän aihe on mitä ajankohtaisin paitsi Suomessa myös kansainvälisesti. Viime päivinä Suomen eduskunnassa on kerätty nimiä lakialoitetta varten, joka sallisi sukupuolineutraalin avioliiton ja kansanedustajat ovat kiistelleet homoseksuaalien oikeudesta vanhemmuuteen. Samanaikaisesti esimerkiksi Afrikan monissa maissa suhtaudutaan hyvin torjuvasti homoihin ja lesboihin. Ääripäänä lienee Nigeria, jossa homoseksuaalisuus voi johtaa kuolemanrangaistukseen. Ihmisoikeuksien puolesta taistelevilla poliitikoilla ja kansalaisilla on vielä paljon tekemistä paitsi meillä myös muualla. Homo! -esityksen jälkeen taputukset olivat valtaisat ja yleisön liikutuksen pystyi aistimaan. Taide oli koskettanut. Terhi Laine Blogi http://www.diaktutkii.fi/blogi.asp?id=92 Fri, 2 Dec 2011 17:41:19 GMT